Facebook pixel

Wild Taigaa jo 20 vuotta

27.3.2024

Viimeisen 20 vuoden aikana maailmassa on tapahtunut suuria muutoksia, mutta yksi asia on pysynyt.

Kulttuuri- ja matkailutoimijoiden yhteenliittymän, Idän Taiga ry:n perustamissanat lausuttiin vuonna 2004.

”Näin se aika kuluu ja on ollut hienoa seurata ja olla mukana Euroopan parhaan villieläintuoteperheen rakentuessa. Wild Taiga on onnistunut saavuttamaan Suomea myyvät matkanjärjestäjät ja pääsemään matkaohjelmien sisältöön mukaan. Erikoistuminen eläintenkatseluun ja -kuvaukseen, jonka pääsesongit on varsinaisen kesälomasesonkimme ulkopuolella on suorastaan nerokasta ja luo alueelle ainutlaatuista brändiä hyvässä asiakassegmentissä ja täydentää normaalia lomaohjelmasisältöä.” toteaa Jyrki Oksanen, Visit Finlandin Keski-Euroopan aluejohtaja.

Tuotemerkin Wild Taigan jopa Euroopan mittakaavassa ainutlaatuiset tuotteet ylittävät maakuntarajat. Kotimaan markkinoilla uusimpia tuotteita on syntynyt mm. sotahistoria- ja ruokamatkailuun. Kansainvälisinä kärkituotteina ovat luontoon liittyen eläintenkatselu ja -valokuvaus ja kulttuurin osalta Kuhmon Kamarimusiikki ja kalevalainen kulttuuri sekä näiden yhdistelmät. Nämä ovat myös Arctic Lakelandin määrittelemiä maakunnallisia vetovoimatekijöitä.

 

Hankkeet kehityksen mahdollistajina  

Markkinoinnin toimintamallit ovat muuttuneet alkuvuosien paperiesitteistä digitaaliseen ja monikanavaiseen markkinointiin ja myyntiin. Vuonna 2017 Wild Taiga järjesti Suomen ensimmäisen markkinointiwebinaari kv-matkanjärjestäjille, tänä päivänä nämä ovat matkailumarkkinoinnissa jokapäiväistä toimintaa. Idän Taigalla on käytössään koneoppimiseen pohjautuvaa tekoälyä hyödyntävä viestintäautomaatiojärjestelmä sekä toimintamalli markkinoinnin automaation hyödyntämiseen.

Matkailumyynnissä henkilökohtaiset kontaktit ovat tärkeitä ja ne ovat kuuluneet koko 20v ajan vuosittaiseen toimintaan. Alkuvuosina Wild Taiga järjesti useita omia kv-myyntilaisuuksia Kainuussa, viime vuosina omat myyntitapahtumat ovat keskittyneet kotimaan myyntikiertueille ympäri Suomea.

”Projekteja ja niiden hyödyllisyyttä usein kyseenalaistetaan julkisuudessa, mutta ilman niiden tuomaa lisärahoitusta emme olisi pystyneet kaikkia yritysten määrittämiä kehittämistoimenpiteitä suorittamaan. Suuri kiitos luottamuksesta kuuluu Idän Taiga ry:n hankkeitten rahoittajille ja niitä hallinnoineille sekä yhdistyksen toimintaa rahoittaville Suomussalmen kunnalle, Kuhmon kaupungille ja Kainuun liitolle sekä Visit Finlandille” kiittelee Wild Taigan puheenjohtaja Sari Rusanen.

 

Talven maaginen Lappi-raja rikkoontuu

Wild Taiga -yhteistyö yrittäjien kesken on ollut tavoitteellista ja pitkäjänteistä. Tulevaisuus näyttää myös hyvältä. Matkailu on tämänhetkisestä vaisusta taloustilanteesta huolimatta kasvava toimiala, erityisesti vientiteollisuutena.

”Ensi talvikausi näyttää nyt sille, että kv-talvimatkailu nousee Eurowingsin lentosarjan myötä uuteen kasvuun. Eurowingsiltä on tullut toive, että markkinoikaa Arctic Lakelandia niillä alueen vetovoimatekijöillä, joilla erotumme Suomen muista talvikohteista. Tähän huutoon vastaamme mielellämme, meillä on tuotetarjottimella juuri näitä ainutlaatuisia elämyksiä wildlifen ja kulttuurin parissa perusvaatimuksena tarvittavien perinteisten Lappi-elementtien lisäksi. Näitä palveluita pystyvät tarjoamaan asiakkailleen myös kaikki Arctic Lakelandin matkailualueet” kertoo Wild Taigan Jaana Keränen.

 

Lisätietoja

Sari Rusanen, puheenjohtaja, sari.rusanen@kuhmofestival.fi

Jaana Keränen, myyntipäällikkö, jaana@wildtaiga.com

 

Wild Taiga summer