Facebook pixel

Kuhmossa näkyy ja kuuluu nyt nostalgia

10.7.2019

Ensi sunnuntaina 14.7. alkaa 50. Kuhmon Kamarimusiikki, jota vietetään
nostalgian merkeissä. Ohjelmassa on vuosikymmenten aikana tutuksi käyneitä
suosikkiteoksia sekä merkittävimpiä Kuhmossa kuultuja kantaesityksiä.
Beethovenilla alkava 71 konsertin ja kahden viikon mittainen festivaali
päättyy lauantaina 27.7. konserttiin otsikolla 14 vuodenaikaa.

Juhlavuoden nostalgia näkyy myös Kuhmon maisemassa, sillä Kontion koulun
perinteikkäät oranssit muovituolit ja festivaalin vanhat t-paidat ovat
saaneet uuden elämän tilataideteoksina. Kaarina Kaikkonen on tehnyt 333
paidasta teoksen Kuhmo-talon lipputankoalueelle ja Kari Cavén on rakentanut
kirjaston lähelle Baabelin tornin koulun tuoleista. Nostalgiaa on tarjolla
myös Stefan Bremerin valokuvanäyttelyssä Kuhmo-talossa ja Pekka Lehtisen
julisteiden näyttelyssä Amatissa ja Salakamarissa. Kamarimusiikkikeskuksen
Galleriassa puolestaan on esillä Vesa Varrelan lasitöitä.

Menneisiin festivaaleihin voi palata myös juuri ilmestyneessä Juhani
Koiviston kirjoittamassa kirjassa Kamarimusiikkia Kuhmossa – viisikymmentä
ihmeellistä kesää, jossa palataan kamarimusiikkimuistoihin kuvin ja sanoin.
Konserttipaikoissakin on nostalgiaa, sillä nyt järjestetään entistä enemmän
festivaalin alkuaikoina tärkeitä perukkakonsertteja.

Taiteilijavieraina on useita Kuhmon Kamarimusiikin alkuvuosien vakikävijöitä
kuten Izumi Tateno, Seppo Kimanen ja Yoshiko Arai. Tuttujen taiteilijoiden
joukkoon tuo uutta väriä ylistäviä arvioita saanut tuore
Tshaikovski-kilpailujen voittaja pianisti Alexander Kantorow. Mukana on
muitakin Tshaikovski-kilpailujen menestyjiä, sillä viulisteista Marc
Bouchkov sijoittui toiseksi ja Aylen Pritchin jaetulle neljännelle sijalle
ja sellisti Senja Rummukainen tuli kuudenneksi.

Juhlavuosi ja nostalgia ovat kiinnostaneet yleisöä, sillä lippujen
ennakkokysyntä on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen vilkasta. Jo tässä
vaiheessa on myyty loppuun seitsemän konserttia Lentiiran
avajaistilaisuudesta lähtien. Erityisesti kuulijoita ovat kiinnostaneet
perukkakonsertit ja Piazzolla-esitykset. Ennakkoon ovat täyttyneet konsertit
1, 18, 35, 36, 40, 45 ja 58.

Lisätietoja:

Kuhmon Kamarimusiikki, puh. 08 652 0936

Wild Taiga summer