Facebook pixel

Kuhmon Kamarimusiikki soi Helsingissä

18.4.2019

Kuhmon Kamarimusiikin perinteinen Helsingin kevätkonsertti järjestetään tänä vuonna keskiviikkona 15.5. klo 19 OP Vallilan tiloissa. Konsertti on saanut nimensä Jean Sibeliuksen teoksesta Pilvilinnoja, jonka ympärille suomalais-venäläinen ohjelma rakentuu. Ennen väliaikaa kuullaan Pehr Henrik Nordgrenin As in a Dream, Dmitri Šostakovitšin Kolme duettoa, Aarre Merikannon Uni, Pan ja Kuutamo sekä Sergei Prokfjevin Alkusoitto heprealaisista teemoista. Väliajan jälkeen vuorossa ovat Pjotr Tšaikovskin Muisto rakkaalta seudulta, Sibeliuksen Pilvilinnoja sekä Mihail Glinkan ”Grand Sextet”.

Konsertin esiintyjäjoukko on yhdistelmä Kuhmon Kamarimusiikin konkareita ja nuoria lahjakkuuksia. Konkareita edustavat pianisti Irina Zahharenkova, viulisti Antti Tikkanen, klarinetisti Christoffer Sundqvist, kontrabasisti Tuomo Matero sekä alttoviulisti, festivaalin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn. Nuorista lahjakkuuksista mukana ovat viulistit Abel Puustinen ja Rebecca Roozeman, alttoviulisti Riina Piirilä sekä sellisti Leonardo Chiodo,

Konsertin yhteydessä tuodaan esille OP Ryhmän Taidesäätiön taidetta sekä arvosoittimia. Ennen konserttia ja konsertin väliajalla on mahdollisuus tutustua ala-aulan näyttelyyn, joka kokoaa yhteen OP Ryhmän Taidesäätiön kokoelman nuoremman polven konstruktivisteja. Näyttelyssä on Juhana Blomstedtin, Jorma Hautalan ja Matti Kujasalon töitä. OP Ryhmän Taidesäätiön arvosoittimista konsertissa on mukana kaksi. Rebecca Roozemanilla on käytössään Antonio Stradivarius -viulu “Iiriläinen” vuodelta 1702 ja Riina Piirilällä Joannes Florenus Guidantus -alttoviulu vuodelta 1737.

Lippujen hinnat ovat 26,50/20 euroa. Alempi hinta koskee opiskelijoita, alle 20-vuotiaita ja työttömiä. Lippuja myy ennakkoon festivaalin Kuhmon toimisto, puh. 08 652 093, ja niitä saa suoraan myös nettimyynnistä ticket.kuhmofestival.fi. Paikan päällä lippujen sekä väliaikatarjoiluiden myynti alkavat klo 18.

Kuhmon Kamarimusiikki valmistautuu konsertin myötä kesän 50-vuotisjuhliinsa. Kamarimusiikki soi Kuhmossa 50. kerran 14.–27.7.2019.

Lisätietoja:
Kuhmon Kamarimusiikki, puh. 08 652 0936

Wild Taiga summer