Facebook pixel

Kesäinen matka halki Wild Taigan

2.6.2022

Artikkeli julkaisu alunperin Kainuun Sanomissa.

 

Millaisia elämyksiä on mahdollista kokea kesäisellä road tripillä halki Wild Taigan?

 

Kansallispuistoja ja Karjalan herkkuja

 

Jos lähestyt aluettamme etelästä, kohtaat ensimmäiset Wild Taiga -yritykset Nurmeksessa. Ota majapaikaksesi Puukarin Pysäkki; majatalo, joka tunnetaan rauhoittavasta ympäristöstään ja herkullisista ruoistaan. Kohtuullisen matkan päästä voit löytää jopa kolme kansallispuistoa – Kolin, Hiidenportin ja Tiilikkajärven. Äksyiltä Ämmiltä voit tilata opastetun retken haluamaasi puistoon.

Kuva: Mikko Suutala

Kuhmo – kulttuurin kehto keskellä korpea

 

Jatka matkaasi kohti pohjoista ja seuraavaksi saavut Kuhmoon – kaupunkiin, joka tunnetaan vilkkaasta kulttuurielämästään. Erityisesti kesäkuun lopussa ja heinäkuun puolivälissä kaupungissa on vilskettä, kun Sommelon kansanmusiikkifestivaali ja Kuhmon Kamarimusiikki tuovat kaupungin täyteen musiikkia, tanssia ja taidetta.

Sellisti Maja Bogdanovićin ja viulisti Daniel Rowlandin duetto. Kuva Stefan Bremer

Kuhmossa voit sukeltaa myös Kalevalan maailmaan. Juminkeon kulttuurikeskuksen näyttelyistä ja multimediaesityksistä opit runsaasti kansalliseepoksestamme ja sen synnystä. Kuhmon keskustasta voit jatkaa Lönnrotin ja Gallen-Kallelan jalanjäljillä Uljaskan pirttiin, taloon, jonka isäntä päätyi Gallen-Kallelalle Väinämöisen malliksi.

Kuhmossa vierailuun kuuluu olennaisesti myös rönttösten maistelu. Käy Kaesan kahvilassa rönttöskahvilla tai osta leivonnaisia mukaasi vaikkapa retkievääksi!

Yöpaikaksesi voit valita jommankumman alueen hotelleista, Hotelli Kalevalan tai Hotelli Kainuun. Jos hotelli ei houkuta, kokeile Pykälän kelomökkejä, Lentuankosken leirintäaluetta, Lentiiran Lomakylää tai ylellistä Villa Cone Beachia.

Ihastele karhujen elämää

 

Jatka matkaasi kohti pohjoista ja pysähdy matkan varrella tervehtimään kansalliseläintämme karhua. Metsän kuninkaan näkeminen on unohtumaton elämys. Kojun suojissa pääset näkemään komean pedon sekä muita villejä eläimiä yllättävän läheltä.

Kuva: George Turner – Visit Finland

Suomussalmen erikoiset nähtävyydet

 

Kuhmosta pohjoiseen jatkaessasi seuraavaksi vastaan tulee Suomussalmi. Tämä kunta tunnetaan monipuolisesta nähtävyystarjonnastaan. Käy tutustumassa Ilmari Kiannon sielunmaisemiin järviristeilyllä tai kokeilemassa oman musiikkisi tekemistä luonnon helmassa, Soivassa Metsässä.

Nälkä saattaa yllättää musisoinnin jälkeen. Suuntaa Suomussalmen keskustaan syömään Kultaisen Kukon kiiteltyä lounasta tai lista-annoksia. Ruokailun jälkeen voit jatkaa kohti seuraavaa nähtävyyttä – Hiljaista Kansaa.

Kuva: Lassi Rautiainen

Budjettimatkaaja voikin viettää yönsä heinäladossa Hiljaisen Kansan vieressä – se ei maksa mitään. Jos haluat päästä puhtaisiin lakanoihin ja saunomaan, suosittelemme vuokraamaan mökin Hossan kansallispuiston läheltä. Lähistöltä löydät myös mukavat Merjanlahden mökit sekä Saijan Lomakartanon, joka sijaitsee Taivalkosken puolella.

Luksusta kotimatkalle

 

Hossan ja Taivalkosken jälkeen on aika kääntyä takaisin etelää kohti, mutta elämykset eivät ole vielä ohi. Aja Paltamoon ja siellä Kivesvaaran huipulle. Siellä voit majoittua upeissa ”linnunpöntöissä,” joista avautuvat upeat kainuulaiset vaaramaisemat. Käy myös kokeilemassa Hóll Tallin ratsastusretkeä islanninhevosilla.

 

Wild Taiga yhdistää yli 50 hyvin erilaista kulttuuri-, luonto- ja matkailutoimijaa.

Yritykset sijaitsevat pääosin Kuhmossa ja Suomussalmella. Mukana on toimijoita myös muualta Kainuusta, Pohjois-Karjalasta ja Taivalkoskelta.

Luonto- ja kulttuuriarvojen korostaminen on yhteistä kaikille Wild Taigan toimijoille.

Tutustu tarjontaamme: www.wildtaiga.fi #visitwildtaiga, @visitwildtaiga, #arcticlakeland

Wild Taiga summer