Kesän 2024 Sommelo uuden johtokaksikon johdolla oli taiteellinen menestys
1.7.2024
Kansanmusiikkijuhla Sommelo on paikallisuudesta kasvava maanlaajuinen ja kansainvälinen kansanmusiikkifestivaali, joka on profiloitunut arkaaiseen kansanmusiikkiperinteeseen: runolauluun ja muihin suullisen ja muistinvaraisen musiikin muotoihin sekä runolaulukulttuurin keskeisiin soittimiin kuten kanteleeseen, jouhikkoon ja kansanomaisiin puhaltimiin.
Sommelon konserteissa kuultiin niin intiimejä, pienimuotoisia soolo- ja duokonsertteja, klubikeikkoja kuin suurien yhtyeiden Kuhmo-talon Lentua-salin konserttejakin.
Jokaisena festivaaliaamuna kuultiin Kuhmon uudella Kide-torilavalla maistiaisia päivän ohjelmasta Torikahvien merkeissä. Kuhmolaiset löysivätkin näihin tilaisuuksiin sankoin joukoin.
Sommelon yleisöennätys rikottiin perjantai-illassa, kun kirkontorniteknikko Supavit Nummelin soitti konsertin Kuhmon luterilaisen kirkon kelloilla. Kirkon ympäristöön keräytyi satoja kuulijoita eikä soitolta voinut välttyä missään Kuhmon keskustan alueella. Niinpä tässä konsertissa oli varmasti kuulolla tuhansia ihmisiä!
Kaikissa Sommelon konserteissa kävi hyvin yleisöä Kuhmosta, Kainuusta, koko Suomesta ja kansainvälisestikin.
Viikon aikana osa festivaalivieraista osallistui Sommelon kursseille, joissa maamme ja kansainvälisetkin huiput jakoivat osaamistaan ja herättivät suurta innostusta muistinvaraista kansanmusiikkia kohtaan.
Opetusta annettiin kanteleen- ja koransoitossa sekä kansanomaisten lyömasoitinten soitossa. Lisäksi järjestettiin kaikenikäisille soveltuva Näppärikurssi. Kurssien lisäksi päivittäin järjestettiin kaikelle kansalle avoimia työpajoja kuvataiteessa ja kansansoitinten soitossa.
Festivaalitaiteilija Anu Välitalo ikuisti Sommelon tapahtumia piirtämällä ja maalaamalla. Hänen töistään järjestetään taidenäyttely tulevien festivaalikesien yhteydessä.
Sommelo huipentui lauantaina kulttuuriretkeen, joka suuntautui suomenpuoleisiin vienalaiskyliin.
Ensi kesän Sommelo järjestetään 23.–29.6.2025 ja silloin teemana on Metsässsä. Sommelossa kuullaan ja koetaan siis jälleen yllätyksekäs, laadukas ohjelma.
Kuva: Janne Seppänen/Sommelo
Lisätietoja: https://sommelo.net/
Ilona Korhonen
taiteellinen johtaja, ilona.korhonen@sommelo.net
040-8218 762
Maari Kallberg
operatiivinen johtaja, maari.kallberg@sommelo.net
050-3093 829