Tuulen, jään ja veden tarinat

Routa Travel

Geologin opastama retki Kuhmossa jääkausien jäljille.

Tuulen, jään ja veden tarinat

Vielä 10 000 vuotta sitten, jääkaudella, Suomi oli jään peittämä. Ilmaston lämmetessä jää alkoi sulaa. Sulavan jäätikön alla oli jokia, jotka kuljettivat hiekkaa ja soraa. Jäätikön poistuttua maa oli paljas, joten tuulet pääsivät liikuttamaan hiekkaa, muodostaen hiekkakumpuja ja dyynejä. Joet kaiversivat hiekkaan kiemurtelevia uomiaan. Myöhemmin kasvillisuus vähitellen levisi sitomaan hiekkaa, dyynit jäivät paikoilleen, niistä tuli fossiileja, jotka todistavat muinaisista tuulista.

Teemme retken fossiilidyyneille ja hiekkaisen järven rantaan, johon laskee pieni joki. Jokisuuhun, hiekkaiseen seinämään, törmäpääskyt ovat kaivertaneet pesäkolojaan. Opas kertoo jääkauden tarinan ja esittelee dyynit, hiekkamaiseman kasveja ja jäkäliä, joen eroosiouoman ja törmäpääskyjen pesäkolot.

Retken kesto kuljetuksineen on n. kaksi tuntia. Retki sisältää helpossa maastossa kävelyä vajaan kilometrin. Haluttaessa voidaan järjestää pidempikin georetki, jolloin käydään myös katsomassa suota, lähdettä ja jäätikön uurteita peruskalliossa.

Ohjelman tiedot

Kausi:
1.5. - 30.9.
Paikka:
Retkikohde 25 km Kuhmon keskustasta
Kesto:
2 - 4 h kuljetuksineen
Henkilöt:
6 - 40
Hinta:
25 €/hlö, minimiveloitus 150 €
Yksittäinen hinta:
Hintaan sisältyy:
Opastus

Hyvä tietää

Retki ei sisällä kuljetuksia. Retken kohteena on alue 25 km Kuhmon keskustasta (saavutettavissa hyvää päällystettyä tietä).

Retkelle on varustauduttava sään mukaan. Mikäli halutaan käydä myös suolla, ovat kumisaappaat tai muut vedenpitävät jalkineet suositeltavat.

Retken oppaana on Suvi Tauriainen (FM, maaperägeologi).

Routa Travel
Jyrkäntie 936, 88900 Kuhmo, 044 2613 389, aki.karajaoja@gmail.com, www.routatravel.fi
25 €
Hinta alk.
 Kesä
 Talvi
Sesonki
Tee varaus
Jaa somessa