Muut eläimet

Amerikanmajava

Amerikanmajava (Castor canadensis) on suurin Suomessa elävä jyrsijä. Täysikasvuinen amerikannmajava painaa 10-30 kg  ja kokonaispituus voi olla jopa 1,5 metriä. Väritykseltään amerikanmajava on tummanruskea. 

Ravinnokseen amerikanmajava käyttää kaikkia puuvartisia kasviksia, mutta kaikista mieluiten majava käyttää ravinnokseen haapaa. Myös pihlaja, raita ja pajut kelpaavat hyvin. 

Amerikanmajava on periaatteessa yksiavioinen laji, jolla on pitkä poikasten huoltoaika ja tiivis perhekokonaisuus. Naaras on perheen koossapitävä voima. Jos naaras menettää puolisonsa, niin se jää huolehtimaan poikasistaan. Ajan myötä se voi hyväksyä toisen uroksen kumppanikseen. Majavan poikaset syntyvät touko-kesäkuussa ja niiden lapsuus kestää noin yhden vuoden. Toisena elinvuotenaan poikaset ovat täysivaltaisia yhteisön jäseniä ja ne työskentelevät yhdessä vanhempiensa kanssa.

Amerikanmajavat tunnetaan suurista pato- ja pesärakennelmistaan. Pisimmällään padolla voi olla pituutta satoja metrejä ja se on rakennettu puista, kivistä, sorasta ja mudasta. Padon tarkoitus on pitää vedenpinta sopivalla korkeudella siten, että pesän sisäänkäynnit ovat veden alla. Pesän pohjan pinta-ala voi olla jopa 10 m² ja pesän korkeus 3 metriä. Pesässä on useita sisäänkäyntejä ja kammioita.



Hirvi

Metsien komea sarvipää, hirvi (Alces alces) on suurin sorkkaeläin Suomen ja koko Euroopan luonnossa. Hirvi painaa 100-600 kg ja aikuisen hirven hartiakorkeus voi olla jopa kaksi metriä. Tunnusomaista hirvelle on myös se, että ainoastaan uroksella on sarvet. Toinen ominaispiirre hirvellä on parta, joka uroksella voi olla hyvinkin pitkä. Yleisväritykseltään hirvi on tumman tai harmaan ruskea. Jalat ovat vaaleat.

Hirvi on kasvissyöjä ja suurin osa ajasta kuluu syömiseen. Ravinto vaihtelee vuodenajan mukaan. Keväällä ja kesällä hirvi syö haavan ja pajujen versoja ja erilaisia heiniä. Talvella hirven ravintoa ovat mm. kataja, mäntyjen latvasilmut, haapojen ja pajujen oksat sekä latvat. Hirvi on sopeutunut erinomaisesti pohjoisen lumisille alueille, sillä sen karva on ontto ja eristää hyvin kylmää. Pitkien raajojensa avulla hirvi pystyy kulkemaan hyvin lumessa, soilla ja erilaisissa ryteiköissä.

Hirven talvikanta on noin 100 000 yksilöä ja se on levittäytynyt koko Suomen alueelle.



Ilves

Ilves (Lynx lynx) on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Kanta on runsastunut rauhoituksen turvin (kanta-arvio reilut 1000 yksilöä) ja ilvestä tavataan nykyään koko maassa. Ilveksen elinpiirin koko vaihtelee noin 100 -1000 neliökilometrin välillä. Uroksilla on isommat elinpiirit ja niiden elinalueilla saattaa elää useampia naaraita.

Ilveksen paino on tavallisesti 8-25 kg, ruumiin pituus 70-140 cm ja hännän 15-25 cm. Uros on naarasta kookkaampi. Ilveksen turkki on kesällä punaharmaa, talvella harmaanvalkea. Turkissa on ruskeita tai mustia täpliä ja juovia ja korvat ovat tupsupäiset. Ilveksen häntä on mustakärkinen.

Ilveksen kiima-aika on helmi-maaliskuussa. Kantoaika on 63-72 vuorokautta ja pentuja syntyy tavallisesti 2-3. Pennut ovat riippuvaisia emostaan seuraavaan kevääseen asti.
Ilves on lihansyöjä. Saalisvalikoima on hyvin laaja pikkujyrsijöistä peuran ja poron kokoluokkaan. Suosittua ravintoa ovat jänikset ja valkohäntäpeurat sekä Lapissa porot. Ilves yllättää saaliseläimen hiipimällä ja hyppäämällä muutamalla loikalla saaliin kimppuun. Etelässä ilves pystyy käyttämään saaliinsa ja haaskan paremmin, pohjoisessa kova pakkanen estää usein ilvestä syömästä koko ruhoa.

Ilves on notkea ja äänetön liikkuja. Kissaeläinten tavoin ilvekset näkevät pimeässä ja ne kykenevät vetämään kynnet sisään. Kynnet ovat näkyvissä ilveksen jäljissä vain poikkeustapauksissa, kuten kovalla hangella. Ilveksen kuulo on hyvin kehittynyt toisin kuin hajuaisti. Ilves paikantaa saaliinsa pääosin kuulollaan ja tarkalla näöllään. Ilveksellä ei ole luontaisia vihollisia, mutta se karttaa sutta.

Ilveksen tarkkojen aistien takia ihmiset pääsevät näkemään ilvestä harvoin edes katselukojuilla. Ilveksen tapaa varmimmin Ranuan Eläinpuistossa.

Liito-orava

Liito-orava (Pteromys volans) on Siperian taigavyöhykkeen laji, jota esiintyy Euroopan puolella Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Suomessa liito-oravan painopiste on etelässä ja levinneisyysalueen pohjoisraja kulkee Oulun–Kuusamon seudulla.

Liito-orava on aktiivisimmillaan iltahämärissä, muutenkin se liikkuu pääosin öisin.  Erikoisin piirre on se, että liito-orava etenee metsässä liitäen puusta toiseen häntäänsä peräsimenä käyttäen. Etu- ja takaraajat sivuille ojennettuina liito-orava pystyy liitämään lähes sata metriä.

Wild Taiga -alueen yritykset järjestävät kävelyretkiä, joilla on mahdollisuus nähdä liito-oravia.

Metso

Metso (Tetrao urogallus) on Suomen suurin kanalintu. Uros (metso) voi painaa jopa 5 kg ja pituutta sillä voi olla 90 cm. Naaras (koppelo) on urosta huomattavasti pienempi. Painoa sillä voi olla 2 kg ja pituutta 60 cm. Myös ulkonäöltään metso ja koppelo ovat erinäköisiä. Metso on väritykseltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava. Silmien yläpuolella on selvästi erottuva punainen pilkka. Metson paras tuntomerkki on suuri pyrstö, jonka se levittää soitimella suureksi viuhkaksi houkutellakseen koppeloita parittelemaan. Koppelo on väriltään ruskeankirjava ja se sekoitetaan usein naarasteereen.

Metsoa tavataan koko Suomen alueelta Ahvenanmaata ja puutonta tunturialuetta lukuun ottamatta. Metsolle ovat tyypillisiä voimakkaat kannanvaihtelut. Metso on sopeutunut erittäin hyvin talvisiin olosuhteisiin. Kovillakin pakkasilla metso säästää energiaa oleskelemalla lähes koko ajan pehmeässä lumessa olevassa kiepissä. Lumi eristää tehokkaasti ja kiepissä lämpötila on vain muutaman asteen 0 ºC alapuolella. Metso poistuu kiepistä vain lyhyeksi aikaa ruokailua varten.

Maalis- toukokuussa aamuvarhaisella tai iltamyöhällä tapahtuva metson ryhmäsoidin on vaikuttava kokemus, jolloin ne kokoontuvat joka vuosi samoille paikoille mittelemään voimiaan ja kilpailemaan koppeloiden suosiosta. Jokaisella metsolla on oma reviirinsä ja soidinalueen keskeisintä osaa pitää hallussaan ns. johtajametso, joka pääsee parittelemaan useimpien koppeloiden kanssa. Soitimen aikana syntyy herkästi taistelutilanteita, jolloin metsot mittelevät voimiaan. Ne uhittelevat ja mahtailevat toisilleen pyrstö levitettynä. Välillä ne käyvät toistensa kimppuun lyöden toisiaan siivillä ja vahvalla nokalla. Lopulta voittaja kuitenkin selviää. 



Metsäpeura

Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) kuuluu samaan lajiin poron kanssa, mutta on oma alalajinsa. Metsäpeura on noin 10-30 cm poroa korkeampi, mutta yleisvaikutelmaltaan sirompi. Tämä johtuu pitemmästä ja kapeammasta kallosta, solakammasta ruumiista ja pitemmistä koivista. Poron tavoin molemmilla sukupuolilla on sarvet. Väriltään metsäpeura on  harmaanruskea riippuen vuodenajasta.

Ravinnokseen metsäpeura käyttää vuodenajasta riippuen lehtipuisen lehtiä, vihreitä kasveja, ruohoja, jäkälää, varpuja ja luppoa. Vuoden aikana metsäpeurat vaeltavatkin suhteellisen isolla alueella ravinnon ja lisääntymisen takia. Metsäpeurojen kiima-aika on lokakuun lopussa ja metsäpeuranaaras synnyttää touko-kesäkuun vaihteessa, yleensä yhden vasan.

Metsäpeuroja on Suomessa noin 1 000 yksilöä ja ne elävät Kainuun itä-osissa ja Suomenselän alueella.

Teeri

Teeri (Lyrurus tetrix) on Suomessa usein tavattu kanalintu. Koiras on väriltään lähes kokonaan musta ja painoa sillä on noin 1,0 – 1,5 kg. Pituutta koiraalla voi olla 60 cm. Hyvä tuntomerkki on lyyramainen pyrstö, minkä koiras levittä soitimen aikana. Naaras painaa yleensä alle 1 kg ja sillä on pituutta 40 - 45 cm. Väritykseltään naaras on ruskeankirjava ja se sopeutuu hyvin ympäröivään maastoon. Koppelosta naarasteeren erottaa pienemmästä koosta ja pyrstössä olevasta lovesta.

Teertä tavataan koko maassa lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia. Kannaksi arvioidaan 225 000 – 400 000 teertä, mutta kanta voi vaihdella voimakkaasti vuosittain.

Teeri on sopeutunut erittäin hyvin talvisiin olosuhteisiin. Kovilla pakkasilla teeri säästää energiaa oleskelemalla lähes koko ajan pehmeässä lumessa olevassa kiepissä kuten metsokin. Lumi eristää tehokkaasti ja kiepissä lämpötila on vain muutaman asteen 0 ºC alapuolella. Teeri poistuu kiepistä vain lyhyeksi aikaa ruokailua varten.

Teeren soidinmenot ajoittuvat kevääseen maalis- huhtikuulle. Tällöin teeret kokoontuvat vuosittain samoille paikoille taistelemaan naaraiden suosioista. Tyypillisiä soidinpaikkoja ovat aukeat suot ja järvien sekä lampien jäät. Soidinpaikat ovat yleensä helppo löytää. Ilman täyttää urosten pulputus, joka voi kuulua parhaimmillaan useiden kilometrien päähän. Soitimen aikana urokset mittelevät voimiaan ja lopulta naarat valitsevat parittelukumppanikseen vahvimman uroksen. Kuukauden verran parittelun jälkeen naaras munii 6 – 10 munaa ja reilun kolmen viikon hautomisen jälkeen poikaset kuoriutuvat.

Wild Taiga -alueen lintujen katselu- ja kuvausmahdollisuudet eivät rajoitu pelkästään metsoon ja teereen. Tarjolla on paljon muitakin mielenkiintoisia ja harvinaisia lajeja: pöllöjä huuhkaja (Budo budo) ja päiväpetolintujamerikotka (Haliaeetus albicilla).

Muista linnuista voi mainita kaakkurin (Gavia stellata) ja kuikan (Gavia arctica). Pienempiä, mutta mielenkiintoisa lintuja ovat mm. kuukkeli (Perisoreus infaustus), lapintiainen (Parus cinctus) ja sinipyrstö (Tarsiger cyanurus). 



Muut linnut

Wild Taiga -alueen lintujen katselu- ja kuvausmahdollisuudet eivät rajoitu pelkästään metsoon ja teereen. Tarjolla on paljon muitakin mielenkiintoisia ja harvinaisia lajeja: pöllöjä huuhkaja (Budo budo) ja päiväpetolintujamerikotka (Haliaeetus albicilla).

Muista linnuista voi mainita kaakkurin (Gavia stellata) ja kuikan (Gavia arctica). Pienempiä, mutta mielenkiintoisa lintuja ovat mm. kuukkeli (Perisoreus infaustus), lapintiainen (Parus cinctus) ja sinipyrstö (Tarsiger cyanurus).